Archive for 2015

Kuvapäivitystä Tylypahkalaisittain

Syksyisen kauniin, kuulaan ilman ja koiranpesupäivän kunniaksi päätimme räpsiä Remuksesta ja Happystä parit fotot:







Natiaiset ovat tällä päivämäärällä ehtineet siis jo viiden kuukauden kypsään ikään.

Kuusi pientä ankkaa lähti leikkimään...


....merten taakse, kauas pois!


Parisen päivää sitten kotiuduimme ehkäpä eeppisimmältä näyttelyreissulta hetkeen, nimittäin matkasimme havannankoiria harrastavien uusien ystävieni Kirsin ja Aijan kanssa Tanskaan Herningiin TanskanVoittaja -näyttelyyn.
Tästä se alkaa: aina yhtä hehkeässä laivajonossa
Eipä siinä, useammassa maassa koiranäyttelyreissaanneena tiedän, että rankkaa saattaa olla ja siihen varustauduttiin Viikingin uudenkarhealla aluksella syömällä hyvin ja nukkumaalla semipitkät yöunet. Koiranäyttelyreissaajalle Turku-Tukholma -reitti on suorastaan täydellinen, sillä alus lähtee suhteellisen myöhään, mutta on perillä Tukholmasssa jo 6.30, eli esimerkiksi Tuhkolman alueella ehtii käydä "päiväristeilyllä" koiranäyttelyissä ja ryhmäkilpailuihinkin ehtii mukavasti.

Tai sitten meidän tapauksessamme, jolloin aina yhtä tylsän, mutta hyväkuntoisen Ruotsin läpi ajettua ollaankin jo Euroopassa vielä saman päivän aikana.



Matkassa mukana oli nelijalkaisia siis kuusi kappaletta. Minulla Leevi (Fabulous Teddy's Daniel Wanderer), sillä emme halunneet lähteä Dakin kanssa tässä vaiheessa vuotta näin rankalle reissulle. Leevin lisäksi mukanaani oli tietysti havannankoira Mikki. Leevi ja Mikki istuvat kuvassa keskellä, Mikki Leevin vasemmalla puolella.

Aijalla ja Kirsillä oli nuo loput havannalaiset: Taimi, Roosa, Jedi ja Miisa, jonka kanssa sain tehdä lähempää tuttavuutta sunnuntain näyttelyssä.

Kute tiedettyä, matka Tukholmasta Ruotsin eteläkärkeen Malmöön on pitkä ja tuskainen. Onneksi saimme taittaa sen hyvällä autolla ja pääsimme kaupungistakin pois ennen ruuhkia. Jonkin verran autoista kiinnostuneena vaadin ohjakset itselleni, sillä Kirsi oli juuri päivittänyt autonsa upouuteen Kiaan, jolla oli yllä supermukava ajaa! Sitä paitsi seura oli loistavaa: löysimme Aijan kanssa välittömästi yhteisen sävelen sen jälkeen, kun oli selvitetty toistemme nimet, lapset, koirat ja ammatit. Niinpä tylsinä hetkinä Kian carpool karaokessa laulettiin Mörkö se lähti piiriin, Aja hiljaa, isi, Kuusi pientä ankkaa lähti leikkimään ja muita ihania lastenlauluja, jotka ainakin pitivät kuskin hereillä.
reissumukit!
Tanskaan saavuimme Storebeltin siltaa pitkin sopivasti silloin, kun Kööpenhaminalaiset pääsevät töistä, ja ruuhka oli jäätävä, noin kymmenkertainen Helsingin työmatkaruuhkiin verrattuna. Ruuhkasta selvittyämme saimmekin posotella vajaat sata kilometria suuremmitta tuskitta kunnes taas, The Ruuhka: hätävilkkuja, hätäajoneuvoja. Voi pyhä jynssäys, meillä oli kuusi pestävää koiraa kyydissä...

Ilmeisen ansioituneina tanskan kielen taitajina selvitimme radiosta, että jossakin, ilmeisesti aika lähellä oli sattunut tosi massiivinen onnettomuus, jonka johdosta matkanteko takkusi. Matkaa itse hotellille oli alle sata kilometriä, mutta keskinopeus oli noin 5km/h ja kello oli tanskan ajassa kenties kymmenen.

Navigaattori ei tarjonnut meille kiertoteitä, joten pääsimme kuin pääsimmekin ruuhkasta läpi ja nilkka suorana Billundin Zleep-hotelliin, jossa pistettiin pystyyn tehokkain koskaan kokemani koiranpesulinjasto, joten saimme nukkua ennen näyttelyyn lähtö ainakin pari tuntia!

Näyttelypaikalle päästyämme kyhäsimme leirimme (neljä trimmauspöytää, häkit, tuolit ja koirakärry) pystyyn ja sitten olikin aika viedä koirat kehään. Lauantaina havannalaisilla oli tuomarina Mikael Nilsson Ruotsista, joka ei arvostanut Mikkiä ollenkaan. Muutenkin tulos jäi laihanlaiseksi, paitsi Kirsin Jedi voitti urokset ja oli VSP, eli vastakkaisen sukupuolen paras.

Kuva: Terese Bjerregaard 
 Leevi puolestaan kipitteli sveitsiläisen Cristine Rossierin kehässä tulikuumassa seurassa PU2-sijalle ja oli rotunsa paras veteraani! Ryhmäkehistä meille jäi luu käteen, joten superväsyneinä pakkasimme maallisen omaisuutemme Kiaan ja ajoimme Herningin keskustaan Kultaisten Kaarien herkullisten antimien äärelle ravitsemaan itseämme, jotta jaksaisimme pestä illalla vielä lisää koiria.

Kuva: Aija Limón
Sunnuntaina, Tanskan Voittajanäyttelyn päivänä, havannat ja tibbet olivat kivasti päällekkäin, mutta onneksemme lähes vierekkäisissä kehissä. Tällä kertaa tulosten suhteen onni suosi meitä, sillä Mikki voitti junioriluokan ja kruunattiin siis Tanskan juniorivoittajaksi (DKJV-15) ja Helmi-mummeli oli paitsi ROP-veteraani, myös rotunsa paras ja upouusi Tanskan voittaja sekä veteraanivoittaja. Itse ennen tibbekehää loikkasin lennosta Miisa-havannan narun jatkeeksi, ja tulos oli kovassa seurassa eri3 SA!

Roosa ROP ja ROP -vet. Kuva Aija Limon
Tiibetinterrierit arvosteli sunnuntaina unkarilainen Tamas Jakkel ja Leevi oli vauhdikkaalla tuulella, tulos oli sama kuin eilen, mutta tänään minua oli informoitu siitä, että se ei ollut ennen Tanskassa käynyt, joten se sai Tanskan sertin ja tuli Tanskan muotovalioksi ja muistaakseni samalla Pohjoismaiden muotovalioksi! Lisäksi ROP-veteraanina sekin sai asiaankuuluvan DKVV-15 -tittelin nimensä eteen.
Kuva: Aija Limón

Ryhmäkehiä odotellessamme ehdimme syödä hieman ja käydä vilkaisemassa expo-aluetta, mutta eipä sieltä oikein mitään kummallista löytynyt tuliaisiksi. Ryhmäkilpailut ja niiden alkuseremoniat kestivät ja kestivät ja viimein niiden alettua Leevi oli aivan kierroksilla, se juoksi hihnan verran edelläni ja loisti kuin timantti! Välillä se katsoi minua kuin nauraen. Vitsit, että sitä oli kiva esittää! Tuloksista sen verran, että Leevi oli BIS 3 -veteraani.
Kuva: Aija Limon

Oheisesta linkistä näkyy paitsi mainitsemani tuskastuttavat alkuseremoniat, myös ison kehän kiva merirosvoteema, joka kattoi myös kehähenkilökunnan pukeutumisen! Teema ja ison kehän koristelu oli mielestäni näyttävä, mutta ei vienyt huomiota pois pääasiasta, eli koirista. Jos et jaksa katsoa koko videota, BIS-veteraani -kisa alkaa kohdassa 1:43.


Viimein pääsimme raahautumaan pois näytteyalueeltamme kiitollisina siitä, että Leevi ei voittanut mitään isoa pokaalia vaan oikein kätevän ensiapulaukun, nimittäin en ole ihan varma, mihin se pokaali olisi mahtunut.

Osa sunnuntain rusettisaaliista. Kuva Kirsi Räikkönen
Illalla juhlistimme hetken voitokkaita koiriamme hotellilla, pakkasimme kamat ja painuimme pehkuihin, sillä seuraavana aamuna olis aikainen ylösnousu ja matka kohti Tukholmaa, Turkua ja työpaikkaa.

Paluumatka meni sen kummemmitta mutkitta ja itsekin ehdin melkein ajoissa töihin, joten kannatti lähteä! Suurkiitos matkaseuralle ja Tarjalle ja Jaanalle, että pojat pääsivät reissuun! :)



Syyskuulumisia

Aloitin tänä syksynä uudessa koulussa ja alku on aina enemmän tai vähemmän aikaaviepää puuhaa. Dakin kanssa olemme treenailleet halleissa tokoa, rallyä ja agilityä, juoksennelleet näyttelyjuoksua metroasemalla ja kaikenlaista muuta järkevää.
Ohessa kaunis Facebookin arkiselfiehaasteen kuva

Tiibetinterrierien Open Show oli ja meni. Minua jännitti hurjasti, sillä paikalla oli kymmeniä tibbejä. Tuomarina oli Jaana Möytyri-Ulmanen Amox-kennelistä. Mitä, jos Daki ei jostain syystä nostakaan häntää? Kävimme kyllä tässä samaisessa lokaatiossa treenailemassa erään toisen rodun erikoisnäyttelyn aikoihin, ja kaikki meni ihan hyvin, mutta silti...

Loppujen lopuksi Daki esiintyi kuin unelma ja kaiken lisäksi voitti avoimen luokan ja oli neljänneksi paras uros! Mieltä lämmitti kyllä, kun monet tulivat kehumaan, kuinka hienoa työtä tämän kanssa onkaan tehty! Eihän tätä raaski enää pois päästää, kultakimpaletta, kun on sellaisen käsiinsä saanut. Dakihan on ollut tulopäivästään lähtien koko ajan meillä ja olen jo kyllä korviani myöten rakastunut tähän pikkumieheen.


Tiibetin tuulet

On tapahtunut jotain, mitä en iän kuuna päivänä olisi uskonut. Meille on muuttanut ihka elävä tiibetinterrieri.

Kuva: Tiina Hirvonen
Daki, eli Fabulous Teddy's Leader Of The Gang, muutti meille  ikäänkuin projektiluontoisesti: sille oli kehittynyt jostain kumman syystä pelko näyttelyitä kohtaan, jota nyt sitten työstämme erilaisilla alusta-, ympäristö-, ja tilanneharjoituksilla.
Kuva: Jaana Karvinen
Viime viikonloppuna suuntasimme länsinaapuriimme koiranäyttelyretkelle Jaanan, Mikin, Remuksen ja Dakin kanssa. Saaliit olivat hienoja ja merkittäviä ja ennen kaikkea olen tiibettiläisestä hurjan ylpeä, sillä se esiintyi reippaasti ja kantoi häntäänsä kauniisti kumpanakin päivänä, ollen siis rotunsa paras sekä lauantaina että sunnuntaina.
Kuva: Jaana Karvinen

Mikki esiintyi myös ja pokkasi lauantaina VSP:n, ROP-juniorin ja BIS3-juniorin ja sunnuntaina yhdeksänkuinen rääpäle olikin  ROP ja ROP-juniori.
Kuva: Jaana Karvinen

Remus osallistui sunnuntaina pikkupentuluokkaan ollen ROP-baby. Retkestä teki ikimuistettavan myös se, että Remus pestiin kaikkiaan kahdeksan kertaa, sillä osoittautui, että se ei ole mikään maailman kovavatsaisin matkailija. Voi pientä!

PS: minkä ihmeen takia noi meikäläisen ilmeet ovat kuin suoraan Addams Familystä? Ei_vaan_ymmärrä!

Ookkonä Oulusta?

Tyttöjen välinen ystävyys ja tyttöjen kesäiset autoretket ympäri ämpäri ovat ehkä parasta mitä tiedän. Tilaisuus teki varkaan, kun päätimme lähteä Oulun tuplainttinäyttelyyn tavoittelemaan Metelle paikkaa junior handlerin SM-finaaliin ja kisailemaan hieman hurmaavan havannalaisen Mikin (Bayarin Cappucino) kanssa, jonka omistaa rakas ystäväni Jaana.

Valitettavasti Jaana joutui jäämään rannalle ruikuttamaan, kun perjantaiyönä puolen yön maissa starttasin auton kohti Kuopiota, jossa Mette viettää kesälomaansa. Rakastan ajaa yksin kesäöinä, joten matka taittui iloisen euforian vallassa ja niin saatiin kammettua aamuyöstä kyytiin uninen Mette, joka kuitenkin oikein kiitettävästi pysyi hereillä koko matkan Ouluun.

Mikä parasta, toinen rakas ystäväni kaukaa Lieksasta, Anu, jolla on ilo ja kunnia omistaa paitsi kolme dobermannia, myös apso, maailman ihanin tyttösellainen koodaili kanssani loppuviikosta ja päätimme viettää viikonlopun kolmisin ja majoittua hotellin sijaan Kempeleen Moottorimajaan. Kuulostaa hurjalta, mutta mesta oli oikein kelvollinen ja luultavasti suuntaamme sinne myös ensi vuonna. Toki suuri plussa oli se, että minun ja Meten huone koirineen päivineen kustansi yhteensä 50 euroa ja huoneessa oli jääkaappi sekä kahvin- ja vedenkeittimet. Aamupalaa ei ollut, mutta sen olisi halutessaan saanut lunastaa viereiseltä shelliltä noin viidellä eurolla. Me päätimme selviytyä omin eväin.



Lauantaina pystytimme pinkin telttamme raviradalle ja kehäilimme oikein hienoin tuloksin: Mikki oli ROP-pentu ja Mette esitti ilmeisesti noin neljä koiraa, jotka kaikki pärjäsivät loistavasti. Anukin taisi voittaa jotain,
en kyllä kuollaksenikaan muista mitä.




Illalla saimme päähämme lähteä kuvaamaan kauniita koiria ja naisia Hailuotoon. Kuvia tuli kolmisensataa ja meillä oli aivan hulvattoman hauskaa!









Hauskaa kesti siihen saakka, kun pääsimme lautalle lautalle, jota muuten silloin luulimme lossiksi, ajaessamme huomasimme myöhästyneemme siitä noin kahdella minuutilla. Pikainen vierailu Hailuoton kahvilakioskihässäkkään osoitti seuraavan lautan tulevan PUOLENTOISTA tunnin päästä, eli kello 22.30...

Väsyneet matkailijat
Ketutuksen määrä oli suurehko, ainakin meikäläisellä, sillä olinhan siihen mennessä valvonut jo  reippaasti yli vuorokauden ja ajanut noin 800 kilometriä. Mutta kuinkas kävikään... Aikeissammehan oli mennä mantereelle päästyämme kultaisten kaarien ravintolaan ruokailemaan, päätimme, hieman epäillen tosin, tilata kahvilasta hampparit. Ylläripylläri, tilaamani vuohenjuustohamppari osoittatui vähintään TOP-3 -kärkeen mitä koskaan syömiini hamppareihin tulee. Hyvässä seurassa loistavan ruuan äärellähän aika tunnetusti kuluu kuin siivillä ja niin vihdoin pääsimme takaisin majapaikkaamme syömään Anun synttärikääretorttua ja nukkumaan!


Aamulla heräsin siihen, kun Anu ja Mette olivat tupsutelleet koirat valmiiksi ja niinpä raijasimme kamat autoon ja päräytimme takaisin raviradalle, jossa Mikki oli taas ROP-pentu (tämä oli muuten viides kerta putkeen...) ja Mette ja Pessi menestyivät hienosti junnuissa neljännelle sijalle!



Kotimatkalle saimme vielä lisää seuraa parista huikean hauskasta tyttösestä, joten väsy alkoi painaa vasta kotona. Huikea reissu, kiitos tytöt! <3


Remus ja Hedwig

14.4.2015 syntyi maailmaan minun työhuoneessani viiden potran pennun joukkio. Ne saivat työnimensä Harry Potter-kirjasarjasta: Remus, Draco, Hermione, Hedwig ja Luna.
Nyt tyypit ovat jo kohta 11-viikkoa vanhoja. Kaikki ovat löytäneet ihanat uudet kotinsa. Meille jäi kotiin soopelipoika Remus ja ainakin toistaiseksi valkea tyttö Hedwig.
Remus on virallisesti Acierto's Freakin Cool Brownie. Nimi juontaa juurensa D-pentueemme suklaaunelmaan, Acierto's Damn Good Chocolateen. Tästä voisi päätellä, että jätkät ovat olleet pentuajan suosikkimme.


Heddyn eli Hedwigin virallinen nimi on Acierto's Fat Lady Sings. Englannin kielessä on hauska sanonta It ain't over till the fat lady sings. Sillä tarkoitetaan, että mikään asia ei ole lopullisesti ohi ennenkuin se todella on ohi. Tämä juontaa juurensa maailman pisimpään, jopa 16-tuntiseen oopperasarjaan, Nibelungin sormus, jonka lopussa Brünhilde-niminen valkyyria laulaa oopperan viimeisen aarian.


Pentujen nimiä ja niiden merkityksiä on aina hauska pohtia, vai mitä olette mieltä pentueen muista lapsosista: paksukaispojasta Frank The Tank, ikionnellisesta pusukoneesta From Luna With Love ja pienestä mutta hyvin pippurisesta otuksesta nimeltä Fast And Furious?

Liitoperhosen seikkailut

Meilläpäin maanantaipäivät eivät ole ankeita, eivät ollenkaan. Nimittäin tuolloin suuntaamme kimpsuinemme ja kampsuinemme Vantaan Ojankoon agilityharkkoihin Pessi-papillonin kanssa. Ystäväni Isabella treenaa samassa ryhmässä meidän havannapapparaisemme Gouldin kanssa.







Pessi tuntuu todella innostuneen aksailusta ja mikäli luoja suo, aiomme jatkaa harrastusta myös alkeiskurssin jälkeen. Olemme  aloittaneet kotosalla tokoilun myös Pessin kanssa, ja se tuntuu nauttivan siitä, kun saa tehdä hommia. Itselläni riittää hyvin paljon opittavaa agilityn saralla, itse kun olen enemmän kuitenkin toko- ja näyttelyihmisiä.







Isabella on harrastanut agilityä jo vuosia ja olenkin saanut häneltä korvaamattomia neuvoja ja täytyy sanoa, että oikein hyvin leirikoiratasoinen Gouldi taipuu vielä vanhalla iällä Bellan ohjaukseen,vai mitä?



Molemmat koirat ovat melko vietikkäitä, lelujen ja pallojen kanssa kouluttaminen tuntuu mielekkäältä, joskin se ehkä nostaa pojille kierroksia välillä vähän turhankin kanssa. Namit ovatkin aina taskussa mukana ja pojat itsehän ovat sitä mieltä, että nimenomaan palkkio on agilityharrastuksen A ja O.





Postauksen kuvat on ottanut Isabella Fagerström.

>